Elämää ja kulttuuria
Esimmäinen päivä
Pilvien halki
Lento Barcelonaan ja kuljetus lentoasemalta Vilafranca del Penedèsiin. Siellä majoitumme vanhoja aikoja henkivään yksityisasuntoon ja nautimme iltapalan.
Toinen päivä
Kaupunkireissu
Aamiainen Vilafrancassa. Sitten lähdemme Barcelonaan. Saavumme aivan keskustaan, minkä jälkeen kuljemme jalkaisin läpi vuosisatojen goottilaisessa korttelissa (Barri Gòtic). Kävelyretki päättyy yhteiseen ateriaan Barcelonassa.
Loppupäivä onkin jokaisen omassa käytössä vaikkapa ostoksiin ja vapaaseen kiertelyyn. Päivän kallistuessa iltaan itse kukin voi palata kirjallisten ohjeiden avulla itsenäisesti junalla Vilafrancaan tai sovitaan palaamisesta yhdessä.
Kolmas päivä
Omatoimipäivä
Tänään on tarjolla aamiainen ja sen jälkeen jokainen voi käyttää päivän siihen mikä eniten kiinnostaa. Barcelonan nähtävyydet, museot ja kaupat ovat auki ja sinne pääsee helposti junalla (mukaan annamme ohjeet). Meiltä saa vinkkejä myös muista mahdollisuuksista.
Myös Vilafrancassa riittää nähtävää ja tekemistä.
Jos ilmoja pitelee ja jos jollakulla on kaipuu merelle, voimme järjestää kuljetuksen Vilanovan rannalle.
Illalla Vilafrancassa odottaa illallinen.
Neljäs päivä
Viinin huumaa
Aamiainen majapaikassa ja sen jälkeen ajamme Guardiola Font Rubín kylään pienelle viinitilalle. Teemme kierroksen, jonka aikana tutustumme viinin ja oliiviöljyn valmistukseen. Ja tietenkin myös maistelemme tilan tuotteita.
Palaamme Vilafrancaan lounaalle ja iltapäivällä itse kullakin on aikaa tehdä ostoksia tai muuta mielenkiintoista pienessä kaupungissamme.
Viides päivä
Dalín jalanjäljillä
Aikainen aamiainen ja sitten parin tunnin automatka Figueresin kaupunkiin, jossa vierailemme Dalín taidemuseossa. Sieltä jatkamme meren rannalle Port Lligatiin Dalín ja Galan asunnolle. Tutustumme kotimuseoon ja Dalín elintapoihin. Syömme piknik-eväitä ja – mikäli kiinnostusta riittää – voimme käydä paluumatkalla katselu- ja ostoskierroksella La Bisbalin kaupungissa, joka on kuuluisa keramiikastaan. Palattuamme istumme Vilafrancassa illallispöytään.
Kuudes päivä
Taivaisia tarinoita
Aamiainen Vilafrancassa. Sen jälkeen lähdemme retkelle Montserratin luostariin. Tutustumme luostarialueeseen, näemme Mustan Madonnan, käymme pienellä kävelyretkellä, voimme tehdä ostoksia ja jos onnistaa, saatamme kuulla kuuluisan poikakuoron laulua.
Palaamme Vilafrancaan ja syömme lounaan.
Iltapäivällä voimme tehdä retken hautausmaalle, jonka aikana kuulemme, miten katalaani lähtee viimeiselle matkalleen.
Sitten onkin aika kerätä kampsut ja suunnata lentoasemalle.
HINTA 780 euroa/hlö
(ryhmän koko 8 henkeä)
Hintaan sisältyy:
-
Majoitus (6 yötä) 2 hengen huoneessa Vilafranca del Penedèsin (n. 50 km Barcelonasta, tunnin junamatka) kaupungissa asunnossa, johon kuuluu neljä makuuhuonetta (kaksi parisänkyä ja neljä yhdenhengen vuodetta), kaksi kylpyhuonetta, sauna, ruokailuhuone, olohuone ja terassi.
-
Kaikki matkaohjelman mukaiset maakuljetukset, ateriat juomineen, ohjelmat ja pääsymaksut sekä vaadittavat verot.
-
Suomenkielisen oppaan palvelut (paitsi lentojen aikana)
Hintaan ei sisälly:
-
Lennot Barcelonaan ja takaisin (halutessasi avustamme lentojen varaamisessa)
-
Peruutusturva ja matkavakuutukset.
HUOM! Varaamme oikeuden muutoksiin, mikäli tapahtuu jotain yllättävää ja meistä riippumatonta.
Pitkän viikonlopun kokkikurssi
Torstai
Katalonian aurinkoon
Tänään matkalaiset saapuvat Kataloniaan. Ohjelmassa yleistä kotoutumista ja ilmapiiriin totuttelua. Toki ruokaakin annetaan. Vilusta ja nälästä älköön kenkään kärsikö!
Perjantai
Viinissä on totuus!
Heti alkajaisiksi tutustumme Penedèsin viiniin. Jo aamusta reippailemme Penedèsin vainioiden halki pienelle Mas Comtalin tilalle. Matkaa on noin viisi kilometriä, mutta jos meitä väsyttää - tai no, ehkä laiskottaakin – voimme mennä myös autolla. Marta esittelee meille tilaa ja johdattaa viinin saloihin. Maistelemme yhdestä ja samasta rypälelajista tehtyä neljääviiniä, jotka tuntuvat täysin erilaisilta.
Sitten kipin kapin kotiin ja keittiöön (muutama täyteläinen puteli kainalossa) kokkaamaan ja opettelemaan Katalonian herkkuja. Illalla vapaata ohjelmaa itse kunkin maun mukaan. Mahdollisesti käymme yhdessä katsomassa ihmispyramidien rakentajien – tornikkojen – harjoituksia.
Lauantai
Johan nyt on markkinat!
Aamu alkaa Vilafrancassa iloisilla lauantaimarkkinoilla. Jokainen saa kierrellä eloisalla torilla, katsella erilaisia elintarvikkeita, vaatteita, taloustavaroita ja ostaa mukaansa vaikka elävän hanhen. Laitamme yhdessä kevyen lounaan ja päivätorkkujen jälkeen suuntaamme Guardiolan kylään LLuchin viini- ja oliivitilalle, jossa on juuri meneillään viininkorjuu. Kuulemme mistä heidän viininsä koostuu ja miten syntyy oliiviöljy. Palaamme kotiin ja pyöräytämme katalonialaisen talonpoikaisaterian ja otamme kyytipojaksi tilalta tuotua viinä.
Sunnuntai
Pyhiinvaellusta
Aamiaisen jälkeen käymme retkellä katalonialaisten pyhällä Montserratin vuorella sijaitsevassa luostarissa. Teemme kävelyretken kauniita maisemia ihaillen, näemme kuulun Mustan Madonnan ja jos onnistaa, saatamme kuulla taidokkaan poikakuoron laulua. Kotona loihdimme yhdessä perinteisen sunnuntailounaan, jota voidaan hurauttaa sulattelemaan vaikkapa Vilanovan rannalle Välimeren tyrskyjä kuunnellen.
Maanantai
Koti kutsuu
Tänään syömme aamiaisen. Sitten onkin aika heittää Katalonialle hyvästit seuraavaan kertaan ja palata ruokaohjeet lakkarissa yllättämään kotiväki, suku, naapurusto ja ystävät uusilla eksoottisilla illallisilla.
HUOM!
Jos kokkaus laiskottaa niin ei ole pakko huhkia keittiössä vaan saa myös istua valmiiseen pöytään.
Matkan hinta
620/henkilö
(ryhmän koko 8 henkeä)
Matkan hintaan kuuluu
-
Majoitus Vilafranca del Penedèsin kaupungissa (4 yötä), tunnelmallisessa asunnossa kahden hengen huoneissa. Asunnossa on kaksi kylpyhuonetta, sauna, terassi, parveke sekä keittiö, ruokasali ja olohuone.
-
Ohjelman mukainen ruokakurssi ja ruokailut (päivittäin aamiainen, yksi kolmen ruokalajin ateria ja välipaloja tarvittaessa, aterioihin kuuluvat ruokajuomat ).
-
Kuljetukset Barcelona Prat –lentoasemalta Vilafrancaan ja päinvastoin.
-
Ohjelman mukaiset retket pääsymaksuineen, kuljetuksineen.
-
Suomenkielinen opastus koko matkan ajan (paitsi lentomatkoilla).
Hintaan ei sisälly
-
Lentomatka Suomesta Barcelonaan (mutta avustamme tarvittaessa lippujen hankinnassa).
-
Henkilökohtaiset matkavakuutukset.